Aion noita tavoitteita tässä matkan varrella rakennella.  Nyt suunnitelmat näin, mutta voivat hyvinkin muuttua. Ensimmäinen tavoite on koittaa olla pusseilla tuonne joulun tietämiin, niin että olisin kaiken kaikkiaan pääosin pusseilla 8 vkoa. Jakson loppupuolella siirtyen kevytruokavaliolle.
Kuukauden tauko pussituksissa ja sitten loppiaisen jälkeen ajattelin jatkaa pusseilla jonkin aikaa.
 
 
Liikunta ollut aivan minimissä viimeisen 2-3 vuoden ajan joten tavoitteena on liikunnan palauttaminen elämääni.
Kunhan vaan mahdun noihin lenkkivermeisiin niin kaivan sauvani kaapista ja lähden pienoiselle kävelylle.
 
Painon suhteen tavoitteni olisi päästä alle maagisen 100kg.
Haaveeni on tietty normaalipaino joka olisi 69 kg, mutta voipi olla että se haaveeksi saa jäädäkin.
Olisi hyvä jos edes tuonne alle 100 kg pääsisin tai vielä parempi jos tuonne 80 kg tietämille onnistuisin.
Silloin olisin jo aivan normaalipainoisen näköinenkin mielestäni. Mitään tiukkaa aikataulua en ole asettanut itselleni että milloinka pitäisi olla tietyn painoinen. Aika ei ole minulle ratkaiseva vaan tulos.
Laihduttaminen sinäänsä ei ole kovin hankalaa, vaatii kylläkin sitoutumisen ja sinnikkyyttä.
Painonhallinta se tässä asiassa vaikein juttu onkin. Tosin toivon että aika olisi ns kypsä näille suurille muutoksille, sillä olen lopen kyllästynyt tilanteeseeni.
Syy miksi olen aloittanut tämän muutoksen turvautuen pusseihin on se että en millään malta laihduttaa kaikkia kilojani pelkästään kevytruokavaliolla, paikkareitten pisteillä tms.
Tuo alkuvuodesta syksyyn saamani -5,5 kg painonpudotus on hyvä mutta se ei riitä mulle. Tuolla tahdilla saan laihdutella 10 vuotta ennen kun pääsen lähellekään tavoitettani.
Tiedän vallan hyvin että pussit eivät ole mikään ratkaisu painoongelmaani mutta otankin ns vauhtia elämänmuutokseeni pussien avustuksella. Helpompi on toki painoakin hallita kun pääsee lenkille ja jaksaa liikkua.
 
Olen myös ajatellut että jos vaikeuksia tulee uuden terveemmän ja kevyemmän elämäntapamuutoksen löytämisen kanssa niin olen valmis hakemaan apua paikkareista taikka kuntotalon laihdutus/kuntoilu ryhmästä sitten kevättä kohti kun mennään.
Sinne  menen sitten jos tarviin tukea asiaan. Lääkärini kanssa keskustelin myös että sopisiko mulle jokin laihdutus valmiste ja lääkäri tuumas että etköhän sinä tiedä miten pitäisi syödä. Siinä lääkäri on aivan oikeassa, minä kyllä tiedän ja oikein hyvinkin tiedän miten pitäisi elää. Koitan nyt sitten näitä tietojani soveltaa käytännön elämääni.